Oli kostea ja kylmä maaliskuinen
ilta vuonna 2000 kun jo ikääntyvä shire tamma Minnie
viimeisillä voimillaan synnytti terhakkan tamma varsan, Whalley Roadissä Englannissa.
Minnien voimat olivat niin vähissä että ei enää
kyennyt nousemaan ylös nuolemaan kiiltävän mustaa pienokaistaan.
Jean ja Philip hieroivat pikkuvarsaa olikitupoilla ja nostivat varsaa
emänsä eteen jotta Minnie pääsi nuuskimaan uutta
tulokasta. Minnie hörisi ja varmisteli että tytär oli
kunnossa ja pian varsa hyppäsikin horjuville jaloilleen sillä
tuloksella että pyllähti saman tien emänsä päälle.
Muutaman huojuvan esityksen jälkeen pikkuinen varsa sai kuin saikin
kaikki 4 jalkaansa kantamaan niin että Minnie, Philip ja Jean pääsivät
ihailemaan uutta tulokasta kokonaisuudessaan. Varsa, jolla oli neljä
valkoista sukkaa, valkoinen piirto, muutama valkoinen läikkä
mahan alla, katsoi ympärilleen ja ihmetteli. Vaikka se oli juuri
syntynyt se tiesi että kaikki ei ollut hyvin.
Pian varsa siirrettiinkin eri rakennukseen ja iso joukko miehiä täytti Minnien karsinan. Paukkeen ja metelin jälkeen Minnien karsinan kohdalta iroitettiin katto ja paloauton nosturista laskeutui vaijeri kohti Minnin selkään kiinnitettyjä valjaita. Meteliä, ihmisten ääniä ja emon hermostunutta hörinää kantautui varsan korviin samalla kun se yritti maistella tuttipullosta ensimmäisiä maitopisaroita.
Palattuaan takaisin emänsä luo varsaa odotti yllättävä näky. Minnie oli jaloillaan mutta emän ympärillä olevat valjaat ihmetyttivät sitä kovasti. Philip ja Jean opastivat sitä lähemmäksi emäänsä ja käymään rohkeasti kiinni ihanalta tuoksuvaan nisään. Ja voi kuinka hyvältä maito maistuikaan ja toi lohtua surulliseen ilmapiiriin!
2 päivää syntymän jälkeen pikkuinen, musta tamma varsa oli menettänyt emonsa. Ei enää hörähdyksiä ja niin ihanalta maistuvaa maitoa, ei lämpöä ja emän tuoksua. Varsa tunsi olevansa yksin ja lohtua vailla. Ainoat pysyvät asiat sen elämässä olivat Philip ja Jean jotka uskollisesti kävivät sen luona tuoden joka kerta lämmintä maitoa.
Varsan tila oli huono. Emä oli kuollut ja keinoemää ei ollut saatavilla. Asiantuntijoiden mielipide oli se että järkevintä oli lopettaa myös varsa sillä kun kyseessä on shire, jonka kasvu on hyvin nopeaa pienestä pitäen, on mahdotonta ruokkia sitä ihmisvoimin kylliksi usein. Jeanille ja Philipille varsan lopettaminen ei ollut edes vaihtoehto. Ilman erillistä pohtimista Philip oli jo hommannut tallin eteen ystävältään vuokratun asuntovaunun ja Jean sisusti sitä mahdollisimman kodikkaaksi sillä tiedossa oli puolen vuoden sessio asuntovaunuelämää. Usko onnistumiseen oli niin kova että paikallinen Lancashire Evening Telegraph–lehti sai asiasta tietoa ja alkoi seurata varsan kasvua ja kehitystä. Pian pienellä tamma varsalla olikin vankka tukijoukko eri puolella Lancashiren maakuntaa Englannissa.
Päivät kuluivat ja muuttuivat viikoiksi. Lopulta viikot kuukaudeksi ja varsan elämä näytti jo hyvälle niin että Jean ja Philip uskaltautuivat huokaista. Heidän päättäväinen yhteistyö ruokkia varsa 2 tunnin välein joka ikinen vuorokausi, sekä antaa mahdillisimman paljon hoitoa ja huolenpitoa, oli jatkanut varsan elämää jo kuukaudella niin että oltiin päästy riskiajan ohi. Pieni, terhakka tamma varsa oli näyttänyt kykynsä selviytyä. Nyt oli aika löytää varsalle sopiva nimi. Niinpä Lancashire Evening Telegraph – lehti asetti varsalle nimikilpailun ja nimiehdotusten määrä oli valtaisa! Monien nimien joukosta pariskunta päätti että nimeksi tulee Marieth Zara. Faniensa iloksi varsan nimeämisestä tehtiin julkinen tapahtuma. Kaikkien yllätykseksi Lancashiren kreivitär itse ilmoitti tulevansa paikalle ristimään tämän taistulusieluisen, nuoren shire tamman, jonka elämän kriittisiä hetkiä oli itsekin seurannut lehdestä. Tuona keväisenä päivänä, paikallisen kyläjuhlan kohokohtana, musta, koristeltu tamma varsa sai nimen kreivittären toimesta; Marieth PRINCESS Zara.
Vuodet vierivät ja Zara kasvoi
kasvamistaan. Kasvu oli hieman hitaampaa kuin muilla samanikäisillä
shire kavereilla mutta tasaista. Zara piti edelleen Jeania ja Philippiä
oikeina vanhempinaan ja viihtyi heidän seurassaan paremmin kuin
hevosten. Zaran täyttäessä 3-vuotta kengityssepäksi
opiskellut Philip oli sitä mieltä että Zara olisi valmis
osallistumaan shire hevosten vuotuiseen näyttelyyn. Kuinka ollakaan
”Best Feet” sarjassa ensimmäisen palkinnon pokkasi, Marieth Princess
Zara, voittaen 300 muuta kanssa kilpailijaa. Samaisessa tahtumassa Zara
myös juoksi itsensä maaliin ensimmäisenä shirehevosille
tarkoitetussa ravilähdössä. Woofin pariskunnalla sekä
Zaran fanijoukolla ei ollut riemulla rajaa! Zara oli osoittanut olevansa
nimensä veroinen hevonen; Ihan oikea prinsessa.
Tämä tarina perustuu Lancashiren maakunassa, Englannissa ilmestyvän päivälehden ” Lancashire Evening Telegraph” lehtileikkeisiin. Tarinan hevonen on se sama Zara joka rouskuttaa heinää Soinin Highland Ranchilla ja kiskoo rekeä tai kärryjä kylillä. Kuka olisi uskonut että tuo orpo, pieni varsa olisi jonain päivänä pienen kylän outo jättiläinen hyvin, hyvin kaukana Englannin nummilta. Minulle Zara on elämää suurempi tuttavuus, se ”elämäni hevonen” josta kaikki pikkutytöt unelmoivat. En voi muuta kuin ihmetellä että tuo Lancashiren prinsessa asuu tallissamme ja hörisee kovaäänisesti kuullessaan askeleeni.